NetEnt herättää suomalaiset kasinot eloon

Ruotsalainen peliyhtiö Net Entertainment eli tutummin NetEnt on menestynyt pelivalmistaja kasinoalalla. Se on ollut toiminnassa jo 20 vuoden ajan ja on varsinainen pioneeri pelien parissa. Ja mikä parasta, käyttäjät ja kasinosivut rakastavat sen tuotteita!

Yhtiön tarina alkoi jo vuonna 1996 ja se on jatkunut menestyksekkäästi tähän päivään asti. NetEnt oli 1990-luvulla ensimmäinen Javaa ohjelmistossaan käyttänyt yhtiö – nykyäänhän pelit pyörivät täysin Flashin voimalla.

NetEntin pelejä pääsee pelaamaan monilla eri alustoilla

NetEntin nettikasino-ohjelmisto pyörii yli kolmella sadalla lisensoidulla alustalla. Yhtiöllä on myös kasinoalusta live-peleille – NetEnt Live Casino – sekä NetEnt Touch -niminen mobiilialusta. Pelien ja pelipaikkojen valikoima on siis todella runsas, ja NetEntin tuotteet ovat hyvin tuttuja myös monille suomalaispelaajille. Valikoiman lisäksi yhtiö on tunnettu tinkimättömästä laadustaan. Muun muassa ohjelmisto on hyvin käyttäjäystävällinen ja korkeimpien standardien mukaisesti toteutettu.

Pelaajat kiittävät NetEntia erityisesti siitä, että yhtiön kasinopelit erottautuvat selvästi harmaasta massasta. Pelijätti tekee innovatiivisia ja omaperäisiä tuotteita, joiden parissa viihtyvät myös kasinoiden vaativimmat asiakkaat. Tusinatavaraa on harvoin tarjolla. Pelit ovat tyypillisesti myös todella upeita ulkoasuiltaan, mikä lisää entisestään ihmisten kiinnostusta valmistajaa kohtaan. NetEntin mobiilipelit perustuvat HTML5-koodille, joten ne ovat pelattavissa mobiilissa, niin Android- kuin Apple-laitteillakin.

Pelaaminen on sekä turvallista että voitokasta

Yksi NetEntin menestyksen salaisuuksista on ollut myös se, että yhtiö on ottanut turvallisuuskysymykset aina tosissaan. Valmistajan peleistä voi nauttia ilman huolta, että omat tiedot pääsisivät vääriin käsiin. Ja kuten edellä on jo mainittu, hedelmäpelit ja muut tuotteet ovat todellakin aivan omaa luokkaansa. Yhtiön vanhimmastakin päästä olevat pelit jaksavat yhä kiehtoa, ja uutuuksien ilmestyminen on aina varsinainen tapaus pelimaailmassa.

Upeiden grafiikoiden ja innovatiivisten pelitoimintojen lisäksi asiakkaita on miellyttänyt erityisesti se, että NetEntin pelien palautusporosentit ovat markkinoiden korkeimpia. Pelaaja voi siis tietää, että harrastus voi olla sangen voitokasta myös pitkällä tähtäimellä mitattuna. Mutta vieläkin tunnetumpi NetEnt on toki valtavista jackpoteistaan, jotka voivat tehdä pelaajasta rikkaan yhdessä hetkessä. Suurin koskaan jaettu nettikasinovoitto on napsahtanut juurikin NetEntin pelistä.

NetEnt on tunnettu sekä kolikkopeleistään että perinteisistä kasinopeleistään

Suurin voittopotti – 17,8 miljoonaa euroa – tuli NetEntin Mega Fortune -kolikkopelistä. Muita hurjia voittoja tarjoavat progressiiviset megapottipelit kuten Hall of Gods, Mega Fortune Dreams ja Arabian Nights. Lisäksi näitä miljoonavoittoja pääsee tavoittelemaan yleensä aivan pikkurahallakin, esimerkiksi 20 sentin panoksella per kierros. Ei siis ole mikään ihme, että NetEntin pelit ovat niin suosittuja useiden kasinoasiakkaiden keskuudessa.

NetEnt on hedelmäpelien lisäksi vahva toimija myös perinteisempien kasinopelien saralla. Valikoimiin kuuluvat peliautomaatit kuten ruletti, keno ja noppapelit – si bo ja craps– kuin lukuisat korttipelitkin, muun muassa blackjack, baccarat ja eri pokeripelit. Näistä on tarjolla luonnollisesti myös livekasinoversioita, joissa pääsee pelaamaan aivan oikeaa livejakajaa vastaan ja keskustelemaan muiden pelaajien kanssa chatissa. Tunnelma on kuin pelaisi oikealla kivijalkakasinolla.

NetEntin tulevaisuus näyttää hyvältä

Peliyhtiö NetEnt on toiminut alalla jo yli 20 vuoden ajan ja kaikki merkit näyttävät siltä, että yhtiö tulee jatkamaan kuvioissa vielä pitkään. Tämä on erinomainen uutinen, sillä NetEnt on taatun laadun merkki niin kolikko- kuin kasinopelienkin puolella. Sen pelit ovat tunnettuja käyttäjäystävällisyydestään, turvallisuudestaan, upeista grafiikoistaan, innovatiivisuudestaan – ja totta kai upeista voitoistaan. Tästä kaikesta pääsevät nauttimaan myös suomalaispelaajat.